Halutaan myydä
MYYDÄÄN VALMIS OSAKEYHTIÖ

Kohdenumero FK2048
Hintapyyntö 12 000
Toimiala ATK-ohjelmointi, ATK-ylläpito (ITC)
Sijainti Uusimaa - Pääkaupunkiseutu
Osakeyhtiö on perustettu vuonna 2014. Se on kaupparekisterissä sekä verohallinnon rekisterissä ja sillä on pankkitili, jossa varoja noin 1900 euroa. Ei verovelkaa. Kaikki ilmoitukset verottajalle hoidettu ajallaan. Yrityksellä ei ole ollut liiketoimintaa sen toiminnan aikana, joten yritys on täysin puhdas kaikin puolin. Varsinaisen yritysnimen lisäksi rekisteröity 2 rinnakkaistoiminimeä ja yrityksellä on kotisivut (.com) sekä yrityksen nimiin varatut vastaavat domainosoitteet .fi, .eu, ja .net . Firman nimi ja brändi ovat tunnettuja Suomessa sekä kansainvälisesti johtuen esilläolosta uutisoinnissa ja mediassa teknologiaideoidensa ansiosta.

Yritys on toiminut ICT –ohjelmisto ja palveluratkaisun kehittämisessä globaalille toimialalle. Yrityksen nimi ja logo sopivat sellaisenaan käyttöön, sillä yritysnimellä on hyvä maine ja se liitetään alansa edelläkävijöihin myös kansainvälisesti.

Kauppaan voidaan sisällyttää ostajan toiveesta riippuen myös ratkaisun sähköistä esittelymateriaalia, tuote- ja palvelukuvauksia sekä muuta liiketoiminnan kannalta tärkeää dokumentaatiota mm. keksintöaihiot lisähintaan.


Viesti lähetetty

Kysy lisätietoja kohteesta

Jos olet kiinnostunut tästä kohteesta saat siitä lisätietoja jättämällä yhteystietosi tähän. Kaikki tiedot ovat pakollisia.




Katso myös nämä myytävät yritykset Suomen suurimmalta yritysvälittäjältä - Suomen Yrityskaupat

Korkealaatuisten naistenvaatteiden suunnittelu ja valmistus

Korkealaatuisia naistenvaatteita suunnitteleva ja valmistava yritys. Yhtiöllä on kaksi tunnettua EU-rekisteröityä tuotemerkkiä. Kaksi kertaa vuodessa uudistuvat mallistot koostuvat tyylikkäistä ja laadukkaista käyttövaatteista arkeen ja juhlaan. Vaatteita myydään pääasiassa Suomessa, Virossa ja Ruotsissa.Massatuotanto valmistetaan vaatetusteollisuudessa alihankinnan muodossa. Lisäksi yrityksellä on myös muuta vaatealan maahantuontia.Yrityksen perusideana on valmistaa vaatteita, jotka istuvat hyvin, ovat yks...

Katso lisätiedot

Myynnissä koiratarvikebrändi ja omiin koiratarvikkeisiin erikoistunut verkkokauppa

Myynnissä koiratarvikebrändi ja omiin koiratarvikkeisiin erikoistunut verkkokauppaSuomalainen yritys, joka on omistautunut suunnittelemaan, valmistuttamaan ja myymään laadukkaita sekä ekologisia koiratarvikkeita.Tällä hetkellä valikoimaan kuuluvat viilennettävä koirankuppi, sisustukselliset koiranpedit ja käytännölliset koirien asusteet. Lisäksi yritys lanseeraa pian uusia tuotteita kuten nahkataluttimen, nahkapannan, pentulaatikon ja koiran matkapedin. Suunnitteilla on myös pohjavillaa poistava koiranharja...

Katso lisätiedot

Voittoa tavoitteleva hammaslääketieteen yritys

Yhtiö on perustettu vuonna 2006 ja sen päätoimiala on hammaslääketieteen kokonaispalvelujen tuottaminen. Kokeneiden hammaslääkäreiden, potilasystävällisten hintojen ja keskeisen sijainnin ansiosta noussut yhdeksi suosituimmista hammasklinikoista, josta saa apua kaikkiin hammasongelmiin. Kaikki tilat, kalusteet ja koneet ovat tällä hetkellä moitteettomassa kunnossa ja niitä huolletaan jatkuvasti. Työntekijöiden keskuudessa vallitsee myönteinen asenne viime vuosien kehitykseen nähden (työolojen parantaminen s...

Katso lisätiedot

Kiinteistökehitys Tallinnan lähellä

Hyviä tontteja liike- ja tuotantorakentamiseen Tallinnan keskustan läheltä. Vapaita tontteja 7000 neliötä Tallinnan kehätien ja Tabasalun teknologiakylän vieressä. Erinomainen mahdollisuus kiinteistökehittämiseen. ...

Katso lisätiedot