Halutaan myydä
Myydään elämyspalvelu Carccia (liiketoiminnan osa)

Kohdenumero FK56764
Hintapyyntö Neuvotellaan / Tee tarjous
Liikevaihto 50 000€
Toimiala Elintarvikkeiden myynti, tuonti, vienti
Sijainti Pirkanmaa
Henkilöluku 5
Myydään Tampereella maaliskuussa 2020 perustettu elämyspalvelu Carccia. Carccian liiketoiminta on pääsääntöisesti koostunut irtokarkkien kotiintoimituksesta autolla sekä dronella, mutta Carccialla on tehty myös kannattavaa b2b-myyntiä. Carccialla on ollut Tampereen lisäksi franchising-toimintaa Oulussa, Jyväskylässä ja Helsingissä. Palvelun markkinointia ja b2b-myyntiä on kuitenkin hoidettu alusta asti Tampereella.

Ostaja saa kasvavan ja kehityskelpoisen liiketoiminnan lisäksi käyttöönsä Carccian Instagram-, Facebook- ja TikTok-kanavat (yhteenlaskettu seuraajamäärä n. 11 220) sekä sähköpostin ja WooCommerse-pohjaisen, juuri valmistuneen uuden verkkokaupan. Carccian SEO on kehitetty niin, että googlettamalla "karkkien toimitus" Carccia on Google-haussa ensimmäisenä.

Lisätietoja Carcciasta sekä liiketoiminnan ostamisesta voi tiedustella soittopyynnöllä osoitteesta [email protected]. Carccian toimintaan sekä luotuun brändiin ja markkinointiin voi tutustua paremmin Instagramissa ja Facebookissa nimellä @carccia.


Viesti lähetetty

Kysy lisätietoja kohteesta

Jos olet kiinnostunut tästä kohteesta saat siitä lisätietoja jättämällä yhteystietosi tähän. Kaikki tiedot ovat pakollisia.




Katso myös nämä myytävät yritykset Suomen suurimmalta yritysvälittäjältä - Suomen Yrityskaupat

CNC-koneistukseen erikoistunut menestynyt konepaja Etelä-Suomesta

Myydään vakavaraisen vuosikymmeniä toimineen hyvin menestyvän CNC-koneistukseen erikoistuneen konepajan osakekannan määräenemmistö pääomistajan eläköitymisen vuoksi.Yrityksessä osaavat työntekijät sekä nykyaikainen konekanta. Nämä yhdessä pitkäikäisten asiakassuhteiden kanssa mahdollistavat liiketoiminnan kyvykkyyden. Tarvittaessa kasvua voi hakea uusasiakashankinnasta tai kasvattamalla olemassa olevien asiakkuuksien myyntimääriä. ...

Katso lisätiedot

Rakennussuunnittelun ja valvonnan hyvämaineinen asiantuntijayritys

Rakennus- ja rakennesuunnittelua ja valvontaa, rakennuttamista ja sopimusvalvontaa, vastaavan mestarin palvelut, kuntotarkastukset ja -tutkimukset sekä haitta-ainetutkimukset....

Katso lisätiedot

Perinteikäs ja arvostettu puurotalkkunaliiketoiminta

Loistava mahdollisuus uudelle yrittäjälle jatkaa arvostetun tuotteen liiketoimintaa perinteitä kunnioittaen.Tarjolla on siis valmis konsepti sisältäen tuotemerkin, valmistusprosessin laitteineen ja olemassa olevat jakelukanavat.Tarjoaa hyvän mahdollisuuden uudelle innovatiiviselle liiketoiminnan jatkajalle vaikkapa laajentaa tai täydentää omaa tarjontaansa....

Katso lisätiedot

Johtava siivousliike Virossa

Vuonna 1993 perustettu kiinteistönhoidon täyden palvelun ammattiosaaja, johtava siivousliike Virossa....

Katso lisätiedot