Halutaan myydä
Ekokauneushoitola Etu-Töölössä, 600 asiakkaan meililista, Ekohoitola.fi-domain

Kohdenumero FK1042
Hintapyyntö 16 000
Liikevaihto 65,456€ (2015, v. 20
Taseen loppusumma 26,549 (2015, v. 201
Toimiala Kauneudenhoito
Sijainti Uusimaa - Pääkaupunkiseutu
Henkilöluku 1
Olen ollut Caloniuksenkadulla ekokosmetologina, yhtenä ensimmäisistä, vuodesta 2007. Nyt olen valmis muutokseen ja itseä innostava mahdollisuus tuli ja tartuin siihen. Ekohoitola Lumpeella on hyvä maine ja tunnettuus, näkyvyys, ja innokas, ekologisesta kauneudenhoidosta kiinnostunut, yritteliäs taho voisi luoda tästä itselleen hyvän ja toimivan työpaikan. Laajentumisaikeet eivät olisi huono idea, luomukauneudenhoito on vakiinnuttanut asemansa ja yhä useampi kuluttaja alkaa nähdä sen hyvät vaikutukse sekä omalle, että luonnon hyvinvoinnille. Tarjoan sovitun määrän konsultointia jotta sopiva yrittäjä pääsee hyötymään vuosikymmenen aikana oppimistani asioista: mikä kannattaa ja mikä ei. Haluan myydä siksi, että vaikka itselläni ei tällä hetkellä ole halua alkaa kasvattamaan tätä liiketoimintaa, tässä olisi siihen hyvä tilaisuus. Itselläni oli aloitusbudjetti aikanaan 10000€, eikä sillä vielä saatu ihan hurjasti asiakkaita. Internetnäkyvyyden saavuttamisessa menee oman aikansa enkä itsekään tietenkään ollut yrittäjänä kokenut, monta asiaa on tullut opittua kantapään kautta (suosittelen siis yrittäjäkurssia). Tila 34m2 on vuokralla taloyhtiöltä, vuokra on erittäin edullinen eikä sitä ole kertaakaan nostettu, ei sisällä alv. Sisustus on kodikas ja kauppaan sisältyy visuaalinen ilme, gmail business sähköpostisoistteet omalla domainpäätteellä, kalustus ja mm. 2 kpl 3x2 m maisemataulua, jotka luovat erittäin viihtyisän tunnelman. Tila on terveystarkastajan hyväksymä tänä toimintaan. Liikevaihtoa on laajentamalla mahdollisuus kasvattaa, tulosta taas ottamalla käyttöön ja myyntiin jonkin muu sarjan kuin itselläni käytössä ollut (koska se on upea) Dr. Hauschka, jonka käyttö hoidoissa on hintavaa, ja jota myydään nettikaupoissa, tavarataloissa jne. Itsepäisen on nyt pakko taipua ja olen itse menossa uuteen paikkaan vuokratuolille, mihin otan Hauschkan lisäksi toisen, paljon myyvemmän sarjan. Jos haluat kysyä lisää, ota yhteyttä: 0445957318 / Sybila Pitkänen


Viesti lähetetty

Kysy lisätietoja kohteesta

Jos olet kiinnostunut tästä kohteesta saat siitä lisätietoja jättämällä yhteystietosi tähän. Kaikki tiedot ovat pakollisia.




Katso myös nämä myytävät yritykset Suomen suurimmalta yritysvälittäjältä - Suomen Yrityskaupat

Perheyritys, joka on erikoistunut ompelutuotteiden valmistukseen alihankkijana

Yritys tarjoaa tekstiilituotteiden (naisten ja lasten vaatteet, tyynyt, kasvonmaskit) valmistuspalveluja asiakkaille - näytetuotteen valmistamisesta lopputuotteen lähettämiseen vastaanottajalle. Yhtiöllä ei ole rekisteröityä tavaramerkkiä.  Yritys on löytänyt asemansa markkinoilla tarjoamalla keskisuurille asiakkaille laatua, nopeutta, tarkkuutta, joustavuutta, tuotantoa Euroopassa ja kykyä tilata keskisuuria/pieniä määriä, joita muut suuret yritykset tai pienet studiot eivät salli.  Asiakaskunta ei ole suu...

Katso lisätiedot

Uudellamaalla tasaisessa kasvussa oleva, kannattava ja hyvämaineinen erikoisvaraosien verkkokaupan liiketoiminta. Myös osakekauppa voi tulla kyseeksi. Jos sinulla on kivijalkakauppa ja haluaisit laajentaa toimintaasi verkossa tai aloittaa verkkoliiketoiminnan, tässä olisi sinulle valmis, toimiva ja kannattava pohja, jota uuden yrittäjän on helppo toimia tai lähteä kehittää lisää.

Yhtiön päätoiminta on myydä varaosia innokkaille elämäntapa harrastajille. Yhtiö on käytännössä ainut toimija Suomessa omalla tuotealalla. Yhtiön myynnistä yli 90 % tapahtuu oman nykyaikaisen verkkokaupan kautta. Koska suurin osan myynnistä tapahtuu verkkokaupan kautta, liiketoiminta on täysin siirrettävissä. Oikealle ostajalle tämä on sekä kannattava business että mahdollisuus elää erittäin innokkaiden harrastajien kanssa. Pääsyy myyntiin on yrittäjän halu löytää osaavan jatkajan, joka varmistaa, että hän...

Katso lisätiedot

Tapahtumalaitteiden vuokraus ja myynti

Yrityksen päätoiminta on yritysinventaarion vuokraaminen, myynti ja asennus.Yhtiö vuokraa ja asentaa pääasiassa esiintymislavoja ja katsomoita erilaisiin ulkoilmatapahtumiin. Varastossa on myös telttoja. Yrityksen sesonkiaika on touko-syyskuussa, mutta kohteita on myös talvella.Viron markkinoilla on saavutettu vankka asema ja vuodesta 2022 lähtien on ollut kasvavaa kiinnostusta myös Suomen suunnasta. Yritys on hyvässä kunnossa. Kalusto on uuden veroista ja kanta-asiakaspiiri on muodostunut. Ensimmäiset asia...

Katso lisätiedot

Menestyvä kuljetusliike eteläisessä Suomessa

Yritys on pitkään toiminut perheyritys, joka on vuosien mittaan kasvanut nykyiseen kokoonsa. Markkinat antavat mahdollisuuden edelleen kasvattaa volyymia kannattavasti. Toiminnan tukena on ammattitaitoinen ja sitoutunut henkilöstö sekä erinomaiset asiakassuhteet. Yrityksellä on useita merkittäviä ja monipuolisia asiakkaita. Toiminta on keskittynyt eteläiseen Suomeen, jossa yrityksellä on useita toimipaikkoja. Kaikki yrityksen toimitilat ovat vuokratiloja ja ne soveltuvat nykyiseen toimintaan hyvin. Ajoneuvo...

Katso lisätiedot