Halutaan myydä
Etsitään sijoittajaa menestyvään digibisnekseen.

Kohdenumero FK60015
Hintapyyntö Neuvotellaan / Tee tarjous
Toimiala Keksinnöt ja liikeideat
Sijainti Pohjois-Pohjanmaa
Henkilöluku 1
Olen opiskellut ja seurannut digibisneksen kehittämistä jo pitkään. Olen nyt kehittämässä verkkokurssi valikoimaa. Suunnittelen ja toteutan verkkokurssit itse ja aiheet ovat sellaisia joihin kysyntä on nyt kova. Olen tehnyt kohderyhmille syvähaastatteluita ja vastausten perusteella tämän tyyppisille verkkokursseille on erityinen tarve.

Verkkokurssien/online-opettamisen suosio on kasvanut koko ajan ja tällä hetkellä se on noin 129 miljardin markkina mutta useiden tutkimusten mukaan se kasvaa vuoteen 2026 mennessä 450 miljardin markkinaksi. Nyt haen sijoittajaa kasvattamaan toimintaani jotta sen näkyvyys olisi mahdollisimman iso ja kasvua saataisi aikaan enemmän. Työt hoitaisin minä mutta toki vuorovaikutuksellinen keskustelu luo usein hyvää.

Toivottavasti löytäisin henkilön joka on huomannut tämän alan kasvavan potentiaalin ja haluaisi hypätä siihen mukaan. Pienemmälläkin summalla tämä onnistuu. Voisimme sopia esimerkiksi myyntivoitosta tietyn prosenttiosuuden mutta olen avoin ehdotuksille.


Viesti lähetetty

Kysy lisätietoja kohteesta

Jos olet kiinnostunut tästä kohteesta saat siitä lisätietoja jättämällä yhteystietosi tähän. Kaikki tiedot ovat pakollisia.




Katso myös nämä myytävät yritykset Suomen suurimmalta yritysvälittäjältä - Suomen Yrityskaupat

Erilaisten lääketieteellisten apuvälineiden myynti, vuokraus ja konsultointi

Yhtiön päätoimialana on ortoosi-, trauma-, hoito- ja sairaanhoitolaitteiden maahantuonti ja jälleenmyynti loppukäyttäjille ja hoitolaitoksille (sairaalat, hoito-, ja kuntoutuslaitokset). Yrityksen päätoimialue on Tallinna ja Harjumaa. Yrityksellä on myymälä Tallinnassa ja verkkokauppa....

Katso lisätiedot

Korkealaatuisiin tuotteisiin erikoistunut perinteikäs leipomo omalla kahvilalla

Korkealaatuiset, lähtökohtaisesti lähellä tuotetuista raaka-aineista valmistetut tuoreet tuotteet, joita valmistavat alansa huippuosaajat!...

Katso lisätiedot

Itä-Suomessa pitkään toiminut tuottava IV-yritys kaupan

Vuosikymmeniä toiminut hyvämaineinen yritys tekee IV-asennuksia ja -urakointia saneerauskohteissa sekä uudisrakentamisen puolella Itä-Suomessa. Lisäksi yritys tekee IV huoltotöitä sekä valmistaa omalla verstaalla tarvittavia osia kohteisiin. Osavalmistusta myydään myös muille alan toimijoille. Suurin osa asiakkaista on yrityksiä mutta jonkin verran töitä tehdään myös taloyhtiöille ja yksityishenkilöille sekä kaupungeille ja kunnille. Asiakasrekisteri on yrityksen pitkän historian, ammattitaitoisen henkilöst...

Katso lisätiedot

Luotettava ja tunnettu maansiirtoliike

Yritys on erikoistunut maansiirto töihin: pohjarakennustyöt, rakennusten perustustyöt, kunnallistekniset työt, aluerakentaminen ja teidenrakennustyöt. Yrityksellä on RALA-pätevyys. Yrityksellä on vakiintunut markkina-asema toiminta-alueellaan ja hyvä maine. Yrityksen konekanta on hyvä ja ajanmukainen sekä mahdollistaa isotkin kohteet. Liikevaihto muodostuu pääosin vakiintuneelle asiakaskunnalle tarjottavista maansiirtopalveluista. Yrityksellä on sopimuksia tulevista hankkeista sekä pitempiaikaisia työtilauk...

Katso lisätiedot