Halutaan myydä
Tuottava grillikioski keskustassa

Kohdenumero FK60547
Hintapyyntö Neuvotellaan / Tee tarjous
Liikevaihto 176 000
Taseen loppusumma 50 000
Toimiala Kioskit, grillit
Sijainti Etelä-Pohjanmaa
Henkilöluku 3
Myydään eläköitymisen vuoksi eteläpohjalaisen kaupungin keskustassa pitkään toiminut grilli. Myynti tapahtuu sekä autoluukusta että sisällä ja ulkona olevista myyntiluukuista. Myynti on säilynyt korkealla tasolla ja kannattavana vuodesta toiseen. Yritys työllistää keskimäärin kolme työntekijää.

Keittiötilat ja säilytystilat ovat siistit ja väljät. Keittiö kalustukseen kuuluu kaikki tarpeellinen eli hella ja uuni, 2 rasvakeitintä (molemmissa 2 allasta), kaksi paistotasoa, parilla sämpylöille, parilla pihveille, mikroaaltouuni ja kasauspöytä jossa lämmitettävä taso sekä vetolaatikot viileäsäilytystä varten. Pakastin ja viileäsäilytystilat ovat kunnossa.

Sisäterassilla on 10 seisontapaikkaa, ulkona istumapaikkoja noin 20. Yhteensä siis noin 30 asiakaspaikkaa.

55 m2 suuruinen grillirakennus sijaitsee vuokra-alueella. Vuokrasuhteen jatkumiselle ei ole nähtävissä esteitä. Kauppaan kuuluu yrityksen liiketoiminta kalustoineen. Tämä on todellinen huippupaikka, kun koronan jälkeen alueen tapahtumat ja ravintolat tuovat keskustaan runsaasti asiakkaita.
Jatkaja saa luopuvan yrittäjän tuen ja avun sujuvan alun turvaamiseksi.


Viesti lähetetty

Kysy lisätietoja kohteesta

Jos olet kiinnostunut tästä kohteesta saat siitä lisätietoja jättämällä yhteystietosi tähän. Kaikki tiedot ovat pakollisia.




Katso myös nämä myytävät yritykset Suomen suurimmalta yritysvälittäjältä - Suomen Yrityskaupat

Monipuoliset mahdollisuudet omaava tunnettu turkulainen lounas- ja tilausravintola

Ravintola harjoittaa lounas- ja tilausravintolatoimintaa ajanmukaisissa ravintolatiloissa. Sen toiminta perustuu oman valmistuskeittiön tuottamiin monipuolisiin ja aikaansa seuraaviin tuotteisiin. Omalla henkilöstöllä toimien se on suosittu lounaspaikka ja markkinoilla tunnettu ja hyvin arvostettu juhlien ja muiden tilaisuuksien pitopaikka....

Katso lisätiedot

Myynnissä pullantuoksuinen Karoliinan Kahvimylly Oy Keski-Suomesta

Persoonallinen kahvila on luonut mainetta runsaalla ja herkullisella kakku- ja pullavalikoimallaan. Tuoreen pullantuoksu houkuttelee asiakkaita heti aamusta. Tuotevalikoimaan kuuluu myös maittavat suolaiset piirakat, sämpylät, keksit ja pikkuleivät. Kaikki tuotteet leivotaan käsin paikan päällä vankalla ammattitaidolla laadusta ja mausta tinkimättä.Yrityksen keittiössä valmistuu päivittäin vaihtuvaa keittoa, ruokaisia salaattiannoksia ja herkullisia maalaispizzoja.Yrityksen tyylikkäissä kokous- ja ryhmätilo...

Katso lisätiedot

Tunnettu ja menestyksekäs kaihdinalan myyntiyhtiö Kaihdin Sampo Oy Tampereella

Tunnetut tuotemerkit, myös suunnittelu ja asennus....

Katso lisätiedot

Liikuntaan ja hyvinvointiin liittyvien tuotteiden myynti ja maahantuonti

Kasvava ja kannattava, omassa markkinasegmentissään merkittävä yritys, jolla myymälä ja kehittynyt nettikauppa. Yhtiöllä on myös jälleenmyyjiä....

Katso lisätiedot