Halutaan myydä
Kannatava metallialan yritys Virossa

Kohdenumero FK1961
Hintapyyntö Neuvotellaan / Tee tarjous
Liikevaihto 2,5 milj
Toimiala Konepaja
Sijainti Tallinna
Henkilöluku 25...30
Virossa vuonna 1997 perustettu metallialan yritys joka omien tuotteiden lisäksi tekee alihankintatöitä. Yrityksellä on vuosien mittaan muodostunut laaja asiakaskunta, johon kuuluu sekä kansainvälisiä yhtiöitä että paikallisia yrityksiä. Valtaosa yrityksen tuotannosta menee vientiin. Omissa tuotteissa markkina-asema on vahva; markkina-alueena on koko Skandinavia sekä Baltia eikä kilpailijoita ole lähialueella kuin muutamia. Lisäksi yritys tekee alihankintatöitä metalliteollisuudelle.

Yrityksen käytössä on ajanmukaiset tuotanto-, toimisto- ja sosiaalitilat. Tuotantotiloja on yhteensä 2200m2 kahdessa, siltanosturein varustetussa hallissa. Kattava konekanta sisältää mm. plasma- ja kaasuleikkurin, taivutuskoneen, sorvit ja jyrsinkoneet. Myös osavalmistusta myydään alihankintana.

Työntekijöitä on yhteensä 25 ja 4(5) toimihenkilöä (suunnittelu-insinöörityö). Tarvittaessa käytetään luotettavien yhteistyökumppaneiden vuokratyöntekijöitä.

Yrityksellä on kaikki toimintaan tarvittavat sertifikaatit.

Yritys myydään joko tuotantorakennuksineen tai ilman niitä jolloin on mahdollista vuokrata tilat.

Viime vuosina liikevaihdot keskimäärin 2 - 2,5milj€

Myydään toisen omistajan ulkomaillemuuton takia.
Ota helposti yhteyttä: Ota helposti yhteyttä: 0405411177


Viesti lähetetty

Kysy lisätietoja kohteesta

Jos olet kiinnostunut tästä kohteesta saat siitä lisätietoja jättämällä yhteystietosi tähän. Kaikki tiedot ovat pakollisia.




Katso myös nämä myytävät yritykset Suomen suurimmalta yritysvälittäjältä - Suomen Yrityskaupat

Digi-painotalo nykyaikaisilla laitteilla.

Digi-painotalo, jonka tavoitteena on tarjota nopeita, käteviä ja laadukkaita painoratkaisuja yritysasiakkaille kohtuulliseen hintaan. Yritys valmistaa pääasiassa mainosprinttejä, erilaisia ​​tarroja, esitteitä, käyttöohjeita ja erikoisratkaisuja.Yrityksen taloudellinen tilanne on hyvä - varoja on riittävästi materiaalien hankintaan ja tarvittaessa voidaan investoida myös uusien laitteiden hankintaan.Yritys toimii kompaktina ja tehokkaana tiiminä, jossa on alansa ammattilaisia.85 % asiakkaista on kanta-asiak...

Katso lisätiedot

Erilaisten lääketieteellisten apuvälineiden myynti, vuokraus ja konsultointi

Yhtiön päätoimialana on ortoosi-, trauma-, hoito- ja sairaanhoitolaitteiden maahantuonti ja jälleenmyynti loppukäyttäjille ja hoitolaitoksille (sairaalat, hoito-, ja kuntoutuslaitokset). Yrityksen päätoimialue on Tallinna ja Harjumaa. Yrityksellä on myymälä Tallinnassa ja verkkokauppa....

Katso lisätiedot

Yksi viron vanhimmista ja tunnetuimmista vaatetusyhtiöistä

Yhtiön liikevaihto on yli 3 milj € vuodessa. Viime vuosina on uusittu lähes kaikki koneet ja laitteet. Tuoteiden laatu vastaa EU vaatimuksille – yli puolet tuotannosta myydään Pohjoismaissa ja muissa Euroopan maissa. Mahdolliset uudet asiakkaat ulkomailla: Japani, Espanja, Venäjä, Amerikka. Kotimarkkinoilla sopimukset kaikkien suurten kauppaketjujen kanssa.  ...

Katso lisätiedot

Lelupuoti Nallukka etsii uutta omistajaa

Myynnissä täydenpalvelun Lelupuoti Nallukan liiketoiminta Pieksamäellä.Lelupuoti Nallukka on yksi Suomen vanhimmista lelukaupoista, jonka tunnelmassa on jotain taianomaista. Ilo ja hyvä mieli tarttuvat mukaasi heti, kun astut ovesta sisään. Vierailu lelukaupassa on elämys niin lapselle kuin aikuiselle.Lelupuodin valikoima on vertaansa vailla. Valikoimasta löytyvät lelut, pelit, askartelu- ja taidetarvikkeet. Edustettuna on kaikki tunnetuimmat tuotemerkit. Liiketoimintakauppa sisältää vaihto-omaisuuden ja l...

Katso lisätiedot