Halutaan myydä
Osakas sijoitus- ja kehitysyhtiöön

Kohdenumero FK55875
Hintapyyntö 150 000
Toimiala Konsultointi, koulutus
Sijainti Koko Suomi
Suomi on maailman johtavia uusien innovaatioiden kehittäjiä. Uudet innovaatiot tarvitsevat kuitenkin menestyäkseen vahvaa osaamista ja rahoituksen, joka varsinkin alkuvaiheessa olevien yritysten osalta on hyvin haastavaa järjestää ilman merkittävää kokemusta rahoitusmarkkinoista.

Olemme Suomen suurin alkuvaiheen sijoitusyhtiö, etsimme suomalaisia innovaatioita ja liikeideoita ja autamme niitä kasvamaan ja kansainvälistymään. Teemme sijoituksia hyvin aikaisessa vaiheessa oleviin, lupaaviin suomalaisiin start up yrityksiin, jotka pyrkivät kansainvälisille markkinoille.

Olemme mukana jo monissa suomalaisissa start up yrityksissä osakkaana, ja kasvu jatkuu vahvana. Sijoituksen lisäksi tuomme kokemuksemme ja kontaktimme sijoituskohteiden käyttöön. Autamme sijoituskohteitamme myös muiden rahoitusinstrumenttien järjestämisessä, tämä on merkittävä lisäarvo sijoituskohteillemme.

Palvelullemme on nyt suurempi tarve kuin koskaan ennen. Saamme jatkuvasti mielenkiintoisia sijoituskohteita arvioitavaksi sijoitustiimillemme. Etsimme osakkaaksi henkilöä tai yritystä, joka haluaa hajauttaa sijoituksen tiimimme huolellisesti valikoimiin suomalaisiin start up firmoihin.

Onko sinulla kokemusta, joka voisi auttaa uusia yrityksiä kasvuun? Haluatko antaa osaamisesi aloittavien yrittäjien käyttöön ja hajauttaa sijoituksesi Suomen kiinnostavimpiin alkuvaiheen kasvutarinoihin? Voimme ottaa mukaan myös pelkästään sijoittamisesta kiinnostuneita.

Jokainen tämän päivän menestyvä yritys on joskus ollut start up yritys, tule mukaan luomaan suomalaisia menestystarinoita!

Kerro osaamisestasi ja kokemuksestasi, otamme sinuun yhteyttä.


Viesti lähetetty

Kysy lisätietoja kohteesta

Jos olet kiinnostunut tästä kohteesta saat siitä lisätietoja jättämällä yhteystietosi tähän. Kaikki tiedot ovat pakollisia.




Katso myös nämä myytävät yritykset Suomen suurimmalta yritysvälittäjältä - Suomen Yrityskaupat

Tuottoisa lounaskahvila Pirkanmaalaisessa kaupungissa

Vilkkaalla alueella kahvila-, leipomo- ja -kevytlounas -tuotteet....

Katso lisätiedot

6,84 hehtaaria upeata rantatonttia. Degersand Resort, Suomen upein hiekkaranta sekä luonnonkaunis leirintäalue. Paljon rakennusoikeutta jäljellä!

6,84 hehtaaria upeaa rantatonttia. Degersand Resort, Suomen upein hiekkaranta jossa on luonnonkaunis leirintäalue. Katso myös https://degersand.ax/fi/...

Katso lisätiedot

Yritys, joka tarjoaa ompeluteollisuudelle kankaiden erikoiskäsittely-, värjäys- ja viimeistelypalveluja

Yritys tarjoaa kahta erityyppistä palvelua: Pesupalvelut- entsyymipesu, kivipesu, pehmennyspesu, valkaisu (ei tavallisia pesulapalveluita).Värjäyspalvelut - vaatteiden ja tekstiilituotteiden värjääminen, erikoistehosteiden käyttö ja farkkutuotteiden sävyttäminen. Pääasiakkaat ovat Skandinavian tekstiilituotteiden valmistajia, jotka käyttävät Virossa olevia ompeluyhtiöitä. Yritys pystyy laajentamaan toimintaansa tarjoamalla palveluja myös yksityisille asiakkaille. Yhtiöllä ei ole kilpailijoita Virossa eikä S...

Katso lisätiedot

Myydään erittäin kannattava omia vitamiini- ja lisäravinteita myyvä yritys

Yritys myy omia vitamiini- ja lisäravinnevalmisteita Tuotteet valmistetaan laadukkaasti sopimusalihankkijan toimesta. Yrityksellä on yksinoikeus tuotteiden myyntiin Suomen ja Baltian alueilla.Liiketoiminta on pitkälle automatisoitu omaa CRM-/ERP-järjestelmää käyttäen.Mahdollisuus laajentaa toimintaa uusiin tuotteisiin ja kansainvälisille markkinoille.Yritystoiminta ei vaadi erityisosaamista ja se on helposti siirrettävissä uudelle omistajalle.Yritys on siirrettävissä toiselle paikkakunnalle.Myyjä on valmis ...

Katso lisätiedot