Halutaan myydä
Koulutusliiketoiminta

Kohdenumero FK66404
Hintapyyntö 15 000
Liikevaihto 33000
Toimiala Konsultointi, koulutus
Sijainti Uusimaa - Pääkaupunkiseutu
Myydään koulutuspalveluita tarjoava liiketoiminta. Yritys tarjoaa pääasiassa puolen päivän ja päivän koulutuksia Exceliin, Wordpressiin ja digitaaliseen markkinointiin liittyen (esim. hakukoneoptimointi, Googlen työkalut). Välillä tulee myös konsultointityyppisiä tarjouspyyntöjä ja esimerkiksi Office-pohjien muokkaushommia. Toiminnassa on hyödynnetty freelancereita, joten uuden omistajan ei ole välttämätöntä osata itse kouluttaa kaikkia edellä mainittuja aiheita. Uskoisin kuitenkin, että parhaiten toiminta sopisi henkilölle, joka olisi itse kiinnostunut pitämään ainakin osaa mainittuja koulutuksia.

Koulutukset ovat pääasiassa lähikoulutuksia PK-seudulla, mutta koulutuksia on järjestetty ympäri Suomen ja etänä. Ennen korona-aikaa koulutuksia oli noin 70-80 kpl vuodessa, mutta korona-aikana määrä väheni noin 30 koulutukseen vuodessa, eikä ole toistaiseksi palannut entiselle tasolle. Koulutuksia tarjotaan niin yrityskohtaisina koulutuksina tilaavan yrityksen tiloissa, kuin niin sanottuina avoimina kursseina, joihin osallistujat voivat ilmoittautua yrityksen verkkosivuilta. Avoimet kurssit on järjestetty Espoon Otaniemessä tilassa, joka vuokrataan aina erikseen jokaista koulutusta varten.

Koulutuksista liikevaihtoa on syntynyt noin 33t€ ja liikevoittoa noin 5t€ vuodessa viime aikoina.

Liiketoiminta sisältää mm:
- Hyvän hakukonenäkyvyyden omaava verkkosivusto, josta tulee säännöllisesti tarjouspyyntöjä koulutuksille (n. 40kpl viime vuonna)
- Asiakasrekisteri ja sähköpostilista sekä sähköpostimallit
- Verkkosivusto, josta löytyy tietopankki yrityksen kouluttamiin aiheisiin
- Erilaisten koulutusten rungot ja kouluttajan materiaalit
- 12kpl Koulutuskoneita, joita voi lainata/vuokrata kurssilaisille tarvittaessa
- Freelancer-kontakteja


Viesti lähetetty

Kysy lisätietoja kohteesta

Jos olet kiinnostunut tästä kohteesta saat siitä lisätietoja jättämällä yhteystietosi tähän. Kaikki tiedot ovat pakollisia.




Katso myös nämä myytävät yritykset Suomen suurimmalta yritysvälittäjältä - Suomen Yrityskaupat

Itäisellä Uudellamaalla suosittu ja erittäin tuottoisa lounasravintolan liiketoiminta ja liikeomaisuus

Lounasravintola on avoinna arkipäivisin, myyden lounasta, kahvia vitriinituotteita sekä virvokkeita. Lounasasiakkaita päivittäin on n. 200 ja heille tarjotaan lounasta monipuolisesta viikoittain vaihtuvasta lounaslistasta. Lounaat valmistetaan itse omasta keittiöstä, sekä leivotaan leipätuotteet ja valmistetaan salaatit. Ravintolatila on helposti saavutettavissa, kulku on esteetön ja on katutasossa. Hyvät maksuttomat parkkipaikat. Catering palvelut ovat pienessä osassa nykyistä liiketoimintaa, mutta on help...

Katso lisätiedot

Huoltoasema myynnissä

Tarjoamme ainutlaatuisen mahdollisuuden omistaa vuosikymmeniä autoilijoita ja matkailijoita palvellut huoltoasema. Yritys on osa laajaa suomalaista huoltoasemaketjua, mikä tuo mukanaan vahvan brändin ja tukiverkoston. Samalla avautuu mahdollisuus hyödyntää ketjun tarjoamia etuja ja yhteistyömahdollisuuksia.Huoltoasema sijaitsee omalla 4.000 m2 tontilla, ja toimitilat ovat hyväkuntoiset. Tämä yritys tarjoaa mahdollisuuden monipuoliseen liiketoimintaan ja lisäpalveluiden tarjoamiseen.Tule mukaan autoilun tule...

Katso lisätiedot

Arvostettu ja menestyvä viher- ja maanrakennusalan yhtiö Pirkanmaalla

Yhtiö toteuttaa Pirkanmaan ja Kanta-Hämeen ympäristössä viherrakennustyöt pihan perusparannuksista omakoti-, mökki-, kerros- ja rivitalopihojen uudisrakentamiseen saakka, myös leikkipaikkoja, liikelaitosten, koulujen ja päiväkotien pihoja sekä julkisia viheralueita.Nykyaikainen, oikein mitoitettu kalusto ja ammattitaitoiset, alalle koulutetut työntekijät takaavat laadukkaan rakentamisen ja oikein tehdyt työvaiheet kiveyksen pohjatöistä istutuksiin ja nurmetuksiin saakka.  ...

Katso lisätiedot

Metalli- ja muovituotteiden valmistaja

Yrityksen tuotteita ovat mm. (ruuvi)korkit, metalliset kierrekorkit, pussit yhdessä suurimmista riippumattomien metallisten ryöstölaatikoiden valmistajista jne. viini-, alkoholi- ja elintarvikepakkausalalle. Yrityksellä on hyvin kehittynyt tuotantolinja, johon on hiljattain lisätty EU-rahoitteisia kokoonpanolinjoja.95 % myynnistä tulee viennistä Ranskaan, Italiaan, Saksaan, Etelä-Amerikkaan jne. Yritys on kasvanut orgaanisesti keskimäärin 25 %:lla, minkä odotetaan jatkuvan myös tulevina vuosina.Äskettäin on...

Katso lisätiedot