Halutaan myydä
Pohjanmaan Eläinkeskus

Kohdenumero FK59387
Hintapyyntö 145 000
Toimiala Muu palvelualan yritys
Sijainti Etelä-Pohjanmaa
Henkilöluku 1,5
Myynnissä nyt vakaan aseman markkinoilla omaava lemmikkihotelli/eläinhoitola. Hoitola on käytössä ympäri vuoden. Merkittävin asiakasryhmä ovat yksittäiset ihmiset, jotka tuovat lemmikkinsä hoitoon.

Suurin osa asiakkaista tulee Etelä-Pohjanmaan, Satakunnan ja Rannikko-Pohjanmaan alueilta, mutta hoitolan hyvän tunnettuuden vuoksi myös muualta päin Suomesta. Edellä mainitusta johtuen tilojen käyttöaste on erittäin korkea.

Kauppaan kuuluu yrityksen liiketoiminta, asiakasrekisteri, tunnukset, eri markkinointisivustot, domain sekä toimintaan liittyvät kalusteet ja tarpeisto eri eläinlajeille. Eläinten viihtyvyyteen on panostettu runsaasti ja asiakkaat voivat turvallisin mielin jättää sinne lemmikkinsä. Toimitiloihin kuuluvat erilliset tilat koirille ja kissoille, keittiö, turkinhoitotilat ja varastoa. Lisäksi eläinten ulkoiluttamiseen ja vapaaseen liikkumiseen on järjestetty erinomaiset mahdollisuudet. Tilat täyttävät korkeimmatkin vaatimukset niin sisällä kuin ulkona. Tila taipuu perushoitolasta aina hemmotteluhotelliksi. Sijainti on rauhallisella alueella, joten ei ole pelkoa, että ympäristön äänet häiritsisivät eläinasukkaita.

Toiminta tapahtuu isolla tontilla, joka mahdollistaa lisätilojen rakentamisen nykyiseen tai muuhun toimintaan. Tilat täyttävät kaikki energiatehokkuusvaatimukset. Lämmitysmuotona ilma-vesilämpöpumppu. Remonttitarpeita ei ole tiedossa.

Tiloissa voidaan harjoittaa myös oheistoimintaa kuten turkinhoitoa, hierontaa tai alaan liittyvää koulutus- ja jälleenmyyntitoimintaa. Yritystoiminta sopii erittäin hyvin sellaiselle, joka jo nyt on työssään tai harrastuksissaan tottunut käsittelemään eläimiä.


Viesti lähetetty

Kysy lisätietoja kohteesta

Jos olet kiinnostunut tästä kohteesta saat siitä lisätietoja jättämällä yhteystietosi tähän. Kaikki tiedot ovat pakollisia.




Katso myös nämä myytävät yritykset Suomen suurimmalta yritysvälittäjältä - Suomen Yrityskaupat

Myytävänä monien palveluiden matkailualue

Hotelli- ja leirintäalue kokonaisuus käsittää lisäksi keilarata-alueen baareineen, kesäteatteri, erilaisiin tilaisuuksiin soveltuvat juhlatilat, joissa on järjestetty mm. konsertteja. Alueen läpi virtaa pieni joki, jossa korsusaunasta nauttivat ihmiset voivat pulahtaa. Kokonaisuuteen kuuluu myös mittava automuseo sekä erilaisia historiallisia esineitä. Matkailualueella on myös vuokrattavana kuusi pienehköä mökkiä. Lähellä sijaitsevassa huoltorakennuksessa voi suorittaa päivittäiset askareet.Aluetta on vuosi...

Katso lisätiedot

Ravintola- ja hotelliliiketoiminta Keski-Suomessa

Omassa hyvin remontoidussa järvenrantakiinteistössä ravintola-, pubi- sekä majoitustilat. Hotellihuoneita on neljä ja yksi sviitti. Liiketoiminta ollut vajaakäytössä omistajan henkilökohtaisen valinnan johdosta. Kaikki valmiina toiminnan aktivointiin. ...

Katso lisätiedot

Yritys, joka tarjoaa palkanlaskutuspalveluita freelancerien ja yritysten välillä

Yhtiön toimialana on palkanlaskentapalveluiden tarjoaminen yrityksille ja yksityishenkilöille.Tärkeimmät palvelut ovat urakoitsijana toimivien yksityishenkilöiden palkkalaskujen jättäminen yrityksille tai valtion laitoksille, työvoimaverojen maksaminen saaduista laskuista sekä palkkion maksaminen työn tekijälle.Palvelu tarjotaan erityisesti kehitetyssä online-ympäristössä. Toiminta perustuu Viron lainsäädäntöön.Yrityksellä on 5 työntekijää, jotka hoitavat perustehtäviä. Joku omistajista hoitaa päivittäisen ...

Katso lisätiedot

Yrittäjä Motonet -korjaamoon

Motonet etsii useampaan Motonet -korjaamoon yrittäjää.Yrittäjää haetaan ainakin sijainneille Kokkola, Mikkeli, Pori, Varkaus, Rauma, Oulu ja Iisalmi. Seinäjoella on myös myynnissä Motonet Korjaamon osakeyhitö: https://www.yrityskaupat.net/fi/myytava-yritys/ajoneuvojen-huoltokorjaamot/etela-pohjanmaa/uusi-tunnetun-brandin-alla-toimiva-ja-voittoa-tekeva-autohuolto-realisoidaan-pois/118010/Motonet -korjaamoketju on laadukas monimerkkikorjaamoketju, jossa suoritetaan yleiset huoltotyöt, määräaikaishuollot ja ko...

Katso lisätiedot