Halutaan myydä
Myydään osakeyhtiö (parturi-kampaamo)

Kohdenumero FK61997
Hintapyyntö Neuvotellaan / Tee tarjous
Toimiala Palveluyritykset
Sijainti Uusimaa - Pääkaupunkiseutu
Loistavalla sijainnilla Vantaan kivistössä, hyvien julkisten kulkuyhteyksien varrella, vuokratiloissa toiminut kampaamo etsii uutta omistajaa.

Kauppaan kuuluu mahdollisuus jatkaa toimintaa samoissa, 92 neliön suuruisissa vuokratiloissa keskeisellä sijainnilla. Mahdollisuuksia on monia näin isossa ja valoisassa tilassa, mm. alivuokralaisen hankkiminen, tai sitten vähän isomman kampaamon/kauneushoitolan pyörittäminen. Tiloihin lukeutuu myös WC-, sekä taukotilat.

Tästä sijainnista on myös moneksi ja mahdollisuuksia esimerkiksi täysin eri alan yrityksellekin löytyy lukuisia, mikäli sijainti ja valmis Oy -pohja kiinnostaa. Meillä on esimerkiksi toiminut tiloissamme myös tatuointialan yrittäjä. Kivistössä erinäisille palveluille onkin tarvetta, joten uudet yrittäjät tällä alueella otetaan avosylin vastaan!

Olemme toimineet alueella jo kolmen ja puolen vuoden ajan. Asiakaskuntamme on vakiintunut ja kivistön alueen koko ajan kasvaessa uusia asiakkaita tulee jatkuvasti lisää. Iso osa asiakkaistamme koostuu myös lähipaikkakuntalaisista, sillä sijaintimme puolesta meille on vaivatonta tulla muualtakin, kuin pelkästään Vantaan sisältä.

Puhtaalta pöydältä aloittavalle yrittäjälle haluamme tarjota myyntiä kaikkine irtaimistoineen, sisältäen mm;

-Uudet huonekalut
-Myyntituotteet (Maria Nila)
-Tekniset tuotteet (Maria Nila, Wella)
-Markkinointimateriaalit
-Maksupäätteet, kassajärjestelmät, ajanvarausjärjestelmät
-Asiakaspaikat ja pesupaikat
-Työvälineet (Pinnit, koneet, kammat, harjat)

Myös pelkän liiketoiminnan myyminen onnistuu, ilman irtaimistoa. Kaikki on sovittavissa!

Kiinnostuitko? Ota meihin yhteyttä matalalla kynnyksellä niin neuvotellaan! Kerromme mielellämme myös lisätietoja vuokrista ja muista kiinteistä kuluista, sekä oikeastaan mistä vaan mieltä askarruttavista asioista. Kauppahinta kilpailukykyinen ja myöskin neuvoteltavissa, suuntaan jos toiseenkin.


Viesti lähetetty

Kysy lisätietoja kohteesta

Jos olet kiinnostunut tästä kohteesta saat siitä lisätietoja jättämällä yhteystietosi tähän. Kaikki tiedot ovat pakollisia.




Katso myös nämä myytävät yritykset Suomen suurimmalta yritysvälittäjältä - Suomen Yrityskaupat

Myynnissä Keski-Suomen Koneistamo Oy

Keski-Suomen Koneistamo Oy on vuonna 1987 perustettu lastuavaan työstöön erikoistunut vahvan osaamisen konepaja.Toimialana ovat teollisuuden ja kunnossapidon metallialihankintatyöt, dynaamiset tasapainotukset, termiset pinnoitukset ja kuljetuskaluston moottorikoneistukset. Yritys tekee autopuolen moottorikoneistuksia, raskaan kaluston koneistuksia sekä moottoripyörien koneistuksia.Yritys on erikoistunut tasapainotuksiin ja tekee kardaanien, nivelakseleiden, kampiakseleiden sekä erilaisten puhaltimien tasapa...

Katso lisätiedot

Myydään huippuluokan liimapuutehdas. Erikoispilarit, -aihiot ja -hirret. Yritys on merkittävästi vientipainotteinen.

Myydään huippuluokan liimapuutehdas. Vahvasti vientipainotteinen yritys.Tarjolla perheyrityksen pyörittämä tehdas, joka on erikoistunut kotimaisen männyn ja kuusen jalostukseen. Laatu, joustavuus ja perinne yhdistyvät tässä ainutlaatuisessa liimapuutehtaassa. Olipa kyse erikoispilareista, -aihioista tai mastoista purjelaivoille, tämä tehdas vastaa monenlaisiin tarpeisiin, taaten samalla korkean laadun ja kestävät tuotantoperiaatteet....

Katso lisätiedot

Kannattava metallirakenteiden valmistaja, jolla omat tuoteet ja omat toimitilat.

Kannattava metallirakenteiden valmistaja, jolla omat tuoteet ja omat toimitilat....

Katso lisätiedot

Liikuntavammaisten ja ikääntyvien ihmisten apuvälineiden maahantuontiin ja myyntiin erikoistunut yritys myynnissä

Yritys on valtakunnallisesti pitkään toiminut liikuntavammaisten ja ikääntyneiden ihmisten apuvälineiden maahantuoja ja myyjä. Yritys toimii Etelä-Suomessa mutta myyntialue kattaa koko Suomen.Pitkästä historiasta johtuen yrityksellä on laaja asiakaskunta omine jakelijoineen sekä kauppasuhteet myös julkishallinnollisiin toimijoihin sosiaali- ja terveysalalla valmiina hyödynnettäväksi. Asiakkaita ovat mm. sairaalat, jakelijat sekä myös yksityiset ihmiset.Yritys myydään terveysongelmien vuoksi mutta yrittäjät ...

Katso lisätiedot