Halutaan myydä
Myydään Kahvila
Kohdenumero | FK68585 |
---|---|
Hintapyyntö | 54 000 |
Liikevaihto | n 160 000 vuonna 2024 |
Toimiala | Ravintolat, kahvilat |
Sijainti | Kanta-Häme |
Henkilöluku | 3 |
Myydään kahvilan koko liiketoiminta osakeyhtiökauppana yrittäjän siirtyessä uusien haasteiden pariin.
Marin kahvila on toiminut n 7 vuoden ajan Hämeenlinnan keskustassa ja sillä on vakaa asiakaskunta vauvasta vaariin. Kahvilassa on n 40 asiakaspaikkaa ja toimitamme lisäksi tilauksesta tuotteita ryhmille läheiseen kokouspaikkaan. Kahvila onkin tunnettu hyvästä palvelustaan ja perinteisten, paikanpäällä itsetehtyjen, leivonnaisten rinnalla meiltä löytyy arkisin myös lounastarjontaa, viikonloppuisin pääpaino on brunssilla.
Hyvämaineinen kahvila on saanut tunnustuksia mm Hämeenlinnan seudun mielenterveys ry:ltä, sekä valittu vuoden koulutussopimuspaikaksi. Tällä hetkellä kahvila työllistää yrittäjän ohella kaksi henkilöä, lukuisten harjoittelijoiden lisäksi.
Kauppahintaan, 54 000, kuuluu oikeus kahvilan nimen käyttöön, laitteisto, kalusto, osaava henkilökunta, sekä yhtiön koko osakekanta.
Marin Kahvila, Kasarmikatu 3, 13100 HML/ Mari Linna 0445185892

Viesti lähetetty