Halutaan myydä
Karaoke pizza baari
Kohdenumero | FK67727 |
---|---|
Hintapyyntö | Neuvotellaan / Tee tarjous |
Liikevaihto | 282000 |
Toimiala | Ravintolat, kahvilat |
Sijainti | Pohjois-Savo |
Oletko unelmoinut omasta baarista, jossa yhdistyvät herkullinen pizza ja viihdyttävä karaoke? Nyt sinulla on mahdollisuus toteuttaa tämä unelma!
Ravintola Lännetie 66:den tarina alkaa jo 90-luvun alusta, jolloin tiloissa avasi ovensa Ravintola Pinocchio. Itse Lännentie 66 perustettiin 1.1.2000, ja sen perustaja "Tomppa" on johtanut ravintolaa siitä lähtien vankkumattomalla otteellaan. Ravintolan ovet ovat olleet avoinna yhtäjaksoisesti vuodesta 1992 lähtien.
Yli 30 vuoden aikana Lännentielle on rakentunut vakiintunut asiakaskunta, joka takaa liiketoiminnan tasaisen kannattavuuden. Länkkärin liiketoiminnan kivijalkana toimivat viikonloppujen erittäin suositut karaokeillat ja kaupungin parhaiksi kehutut pizzat. Lisäksi yli kaksikymmentä vuotta on tiistai iltaisin tietokilpailtu, kilpailuissa käy edelleenkin visailemassa visojen alkuvuosien asiakkaita.
Baari on sisustettu lännen saluunan henkisesti, sisään astuessasi vastassasi on saluunan ovet. Baarin lattia on ajan patinoimaa mäntyä, puun rooli on muutenkin vahva sisustuksen teemassa. Baarissa on 12 loossi tyyppistä pöytäryhmää ja pitkä baaritiski.
Kesäisin ilta aurinkoon suuntautuva katettu terassi on myös erittäin suosittu.
Miksi Lännentie 66?
- Valmis, toimiva ja kannattava liiketoiminta, liikevaihto 282.000 € (2023).
- Vakiintunut asiakaskunta
- Asiakaspaikat 100+40 henkilöä
- Hyvät kasvumahdollisuudet ja potentiaali toiminnan kehittämiselle
- Kauppa sisältää kaikki liiketoiminnassa tarvittavat laitteet ja kalusteet
- Mahdollisuus saada opastusta ja tukea siirtymävaiheessa
Tartu tilaisuuteen ja tule toteuttamaan unelmasi oman karaoke baarin omistajana!
Tuomas Honkanen
050 3606792
[email protected]
www.lannentie66.fi

Viesti lähetetty