Halutaan myydä
Myydään Hotelli Turistihovi Oy Kouvolassa

Kohdenumero FK67586
Hintapyyntö 89 000
Liikevaihto 715 092 (v. 2023)
Taseen loppusumma 536 258
Toimiala Ravitsemus- ja majoitusala
Sijainti Kymenlaakso
Henkilöluku 4
Myydään Hotelli Turistihovi Oy:n osakkeet (tai sen hotelli- ja pubiliiketoiminta)
Hinta € 89 000,--

Myydään yksi Kouvolan vanhimmista majoitus- & ravitsemusyrityksistä. Hotelli Turistihovi on perustettu vuonna 1965 ja on siitä lähtien toiminut samassa kiinteistössä Kouvolan keskustassa. Hotellissa on 26 huonetta ja sen yhteydessä toimii hotellin baari/musiikkiklubi Pub 23, jossa on sisällä + terassilla yhteensä noin 120 asiakaspaikkaa. Lisäksi hotellissa on noin 30 hengen kahvila, jossa tarjoillaan aamiainen. Yritys on ollut nykyisellä omistajapariskunnalla vuoden 2016 alusta, ja sen liiketulos on ollut plussalla joka tilikautena viime vuoteen saakka.

Yritys toimii vuokratiloissa, mutta omistaa lisäksi seuraavat kiinteistöt:

- Liikerakennus kolmessa kerroksessa, valm. 1986, yht. noin 1200 m2, omalla tontilla, samassa korttelissa kuin hotelli. Tällä hetkellä vapaana edellisen vuokrasopimuksen juuri päätyttyä.
- 1940-luvulla rakennettu 1,5-kerroksinen omakotitalo noin 80 m2 Kaunisnurmella Kouvolassa lähellä keskustaa, tällä hetkellä vuokralla.
- Noin 150 m2 ”Rataklubi” Kouvolan keskustassa; osa isompaa kiinteistöosakeyhtiötä. Tällä hetkellä vuokrattavana yksityistiliauuksiin.

Hotellin ja pubin 10 vuoden määräaikainen vuokrasopimus päättyy vuoden 2025 lopussa, mutta siihen voi neuvotella jatkoa ennen yrityskauppaa. Hotellin kiinteistön omistaa eri taho kuin Hotelli Turistihovi Oy:n.

Timmy 0400554266
[email protected]


Viesti lähetetty

Kysy lisätietoja kohteesta

Jos olet kiinnostunut tästä kohteesta saat siitä lisätietoja jättämällä yhteystietosi tähän. Kaikki tiedot ovat pakollisia.




Katso myös nämä myytävät yritykset Suomen suurimmalta yritysvälittäjältä - Suomen Yrityskaupat