Halutaan myydä
Savonlinnassa sijaitseva naistenvaatteiden erikoisliike

Kohdenumero FK60463
Hintapyyntö Neuvotellaan / Tee tarjous
Toimiala Vaatteiden, tekstiilien myynti
Sijainti Etelä-Savo
Erinomaisella liikepaikalla, aivan Savonlinnan pääkadun varrella katutasossa sijaitseva naistenvaatteiden erikoisliike.

Yritys toimii vuokratiloissa ja yrityksessä työskentelee tällä hetkellä yksi kokoaikainen ja yksi osa-aikainen työntekijä.

Laadukkaat tuotteet, henkilökohtainen ja asiantunteva palvelu ovat olleet avainasemassa yritystoiminnan kannalta, sillä tämä on mahdollistanut vakiintuneen ja laajan asiakaskunnan niin paikallisesta väestöstä kuin ulkopaikkakuntalaisistakin. Lähellä sijaitsevat asiakaspysäköintipaikat myös takaavat vaivattoman asioinnin liikkeessä.

Yritys myydään liiketoimintakauppana, johon kuuluu varasto, kalusteet, kassajärjestelmä sekä liikkeen puhelinnumero. Toiminnalla on hyvät mahdollisuudet myös laajenemiseen esimerkiksi toiseen kivijalkaliikkeeseen sekä kehittymiseen, sillä yrityksen liikevaihto on ollut tasaisessa nousussa.

Asusteliikkeelle haetaan yrittäjähenkistä, asiakaspalvelusta nauttivaa sekä yksilölliseen palveluun pyrkivää, iloista jatkajaa. Yritysosto auttaa yrittäjää pääsemään alkuun helposti valmiin kassavirran sekä konseptin avulla.

Lisätiedot:

Yritysvalmentaja Katja Remes, puh. 044 417 4960 / [email protected]


Viesti lähetetty

Kysy lisätietoja kohteesta

Jos olet kiinnostunut tästä kohteesta saat siitä lisätietoja jättämällä yhteystietosi tähän. Kaikki tiedot ovat pakollisia.




Katso myös nämä myytävät yritykset Suomen suurimmalta yritysvälittäjältä - Suomen Yrityskaupat

Hää- ja juhlapukujen erikoisliikkeet Tartossa ja Tallinnassa

Viron laajin juhlapukujen ja häävaatteiden salonki avattiin vuonna 2007. Yhtiö tarjoa erinomaisen valikoiman morsiuspukuja ja juhla-asuja sekä naisille että miehille. Yhtiöllä on 2 näyttelytilaa vuokratiloissa - Tartossa ja Tallinnassa. Salongit on sisustettu viihtyisästi ja tyylikkäästi. Asiakkaat - enimmäkseen paikalliset hääparit, mutta merkittävä osa asiakkaista on myös suomalaiset. Salonkien markkinaosuus Virossa on 25%. Myynnissä on salonkien liiketoiminta, sekä varasto (ostohinnan ollessa noin 250 0...

Katso lisätiedot

Kannattavasti toimiva jätehuoltoalan yritys Posion Jätehuolto Jouko Ahola Oy

Yritys on vuonna 1992 toimintansa aloittanut jätehuoltoalan yritys, jonka toiminta on keskittynyt jätteiden käsittelyyn ja kuljetuksiin. Päätuotteita ovat keräilyastioiden ja säiliöiden tyhjennykset. Asiakkaita ovat yritykset, julkinen sektori ja yksityiset kotitaloudet.Yrityksen päämääränä on kehittää kiertotaloutta vastuullisesti, edistää loppusijoitettavien jätteiden määrien vähentämistä ja toimia kannattavana ja kasvavana yrityksenä....

Katso lisätiedot

Pitkään toiminut kannattava kukkakauppa ja hautauspalvelu -liiketoiminta myynnissä

Pirkanmaalla hyvällä paikalla sijaitsevan pitkään toimineen kukka- ja hautauspalveluyrityksen liiketoiminta myynnissä eläköitymisen vuoksi.Ammattitaitoiset työntekijät ja hyvä asiakaspalvelu ovat synnyttäneet vuosien varrella laajan kanta-asiakaskunnan, jonka pohjalta liiketoimintaa on hyvä jatkaa ja kehittää edelleen.Nykyiset palvelut kattavat kaikki tarpeelliset hautaustoimiston palvelut sekä lisäksi kukkakauppa palvelee asiakkaita hautaustapahtumien lisäksi kivijalkaliikkeessä sekä verkossa.Vanha omistaj...

Katso lisätiedot

Pääkaupunkiseudulla tasaista tulosta tekevä, kannattava ja hyvämaineinen venetarvikkeiden liiketoiminta. Jos sinulla on kova into toimia venealalla ja haluaisit laajentaa toimintaasi verkossa, tässä olisi sinulle valmis, toimiva ja kannattava alusta. Tästä uuden yrittäjän on helppo jatkaa tai kehittää toimintaa edelleen.

Yrityksen toiminta on myydä venevalmistajille ja venetarvikkeiden jälleenmyyjille sekä veneilyn harrastajille korkealaatuisia vene ja veneilytarvikkeita kattavasta valikoimasta. Yrityksellä on erittäin hyvä maine pääkaupunkiseudulla ja yrityksen brändi on veneilijöille tuttu. Yrityksen myynti tapahtuu perinteisen tukkumyynnin lisäksi omissa myymälöissä ja verkkokaupassa. Myymälöiden määrää voi supistaa koska osa myynnistä voidaan siirtää verkkokauppaan. Oikealle ostajalle tämä on sekä kannattava business et...

Katso lisätiedot